Moikka! Mä oon Riku, valokuvaaja Järvenpäästä.
Suuntautumiseni dokumentaariseen valokuvaukseen syttyi jo lukiossa, kun pieni kaveriporukkamme otti vastuulleen koulun tapahtumien järjestämisen ja niiden taltioinnin. Siitä lähtien kameran kautta tarinoiden kertominen on ollut olennainen osa tekemistäni.
Lukion jälkeen kartutin kokemusta erityisesti tapahtumakuvauksen parissa Helsingin Messukeskuksessa, kuvaten muun muassa Slushin ja Assemblyn kaltaisia suuria tapahtumia. Samalla kehitin omaa dokumentaarista tyyliäni ja rakensin portfoliota monipuolisissa ympäristöissä.
Valokuvauksen ohella olen opiskellut yrittäjyyttä ja johtamista, ja viimeistelen parhaillani kauppatieteiden maisteriopintoja Jyväskylän yliopistosta, pääaineenani tietojärjestelmätiede. Yhdistelmä luovaa tekemistä ja liiketoimintaosaamista näkyy tavassani työskennellä sujuvasti, luotettavasti ja asiakkaan tavoitteet ymmärtäen.
“Parhaat lopputulokset syntyvät, kun tehdään hyviä juttuja hyvien tyyppien kanssa.”
Filosofiaani kuuluu ajatus siitä, että parhaat lopputulokset syntyvät, kun tehdään hyviä juttuja hyvien tyyppien kanssa. Olen ollut vuosia mukana Nuoret Valokuvaajat ry:n toiminnassa, jossa tuotamme tapahtumia ja kohtaamisia nuorille valokuvaajille matalalla kynnyksellä – oppimisen ja verkostoitumisen ehdoilla.
Olen aina avoin uusille projekteille ja yhteistyöideoille. Laita viestiä, niin jutellaan lisää!
Valikoituja asiakkaita