Ensiaskeleet ja sen haasteet

Viime aikoina olen innostunut erityisen paljon hakukoneoptimoinnista ja osittain myös sen takia perustan jälleen tämänkin blogin. Tarkoitukseni on jakaa täällä uratarinani kaikkine kuoppineen ja nousuineen sekä myös Case -tarinoita erilaisista projekteista. Muutamia suunniteltuja sisältöjä on jo kirjattu ylös, mutta otan mielelläni myös ehdotuksia aiheista vastaan.

Tämä postaus tulee avaamaan ensiaskeleitani valokuvaajana: kuinka päädyin kuvaamaan, ketkä olivat esikuvia sekä millä ja miten kuvasin. Luvassa paljon namedroppailua ja linkityksiä alan toimijoihin sekä tyyppeihin, jotka toimivat kaukana kuvauksesta. Lisäksi tulen esittelemään joitain ensimmäisinä vuosina ottamiani kuvia, sekä kertomaan, kuinka höntti olinkaan aikoinaan. Nyt jo kehtaa nauraa.

Lähtölaukaus

Usein, kun luen valokuvaajien kertomuksia, kuinka he ovat aloittaneet valokuvauksen, he aloittavat kertomalla kotioloistaan: Isällä oli vanha filmikamera ja kuinka he innostuivat siitä. Meidän perheessämme ei oikeastaan valokuvaus ei ollut ikinä kovin iso juttu. Toki meilläkin kuvia otettiin ja äiti teki niistä valokuvakirjoja, mutta ei siihen varsinaisesti panostettu.

Toisinaan sukujuhlissa minulle lyötiin kamera käteen ja juoksin ottamassa ihmisistä hassuja kuvia edustavina jyrkästi suoraan alakulmasta. Enemmän aloin innostua valokuvauksesta, kun aloin harrastaa airsoftia ehkä 13- tai 14-vuotiaana. Ihmisillä oli tapana kerätä jonkun tyylisiä varustesettejä, minulla myös, ja niistä oli myös kiva saada kuvia. Silloin tapahtumissa oli kuvaajana Tuomas Siitonen, jonka kuvat näyttivät omaan silmääni huikean hyviltä ja halusin tehdä vastaavia. Hänen kuvaustaitonsa oli kaukana edellä verrattuna minun ja ystävieni taitoihin, mutta aloimme silti kuvata toisiamme. Muistan, että tuolloin kotoani löytyi Canonin Powershot, jossa oli 3.2 megapixeliä, mikä tuntuu hullulta tänä päivänä.

Kun hankin sen ensimmäisen

Tästä kuvausintoni kuitenkin levisi ja vuonna 2009 huusin itselleni huuto.netistä Canonin 300D kameran parilla erittäin suttuisella linssillä. Muistan, että maksoin siitä 151 euroa, koska isäni neuvoi laittamaan vähän yli tashinnan, jotta ohitetaan käytössä olleet korotusautomaatiot. Saatuani kameran tapoihini ei todellakaan kuulunut opiskella mitään, vaan oppia kantapään ja kokeilujen kautta. Tästä johtuen luulin varmaan ensimmäisen viikon ajan, että kamera on rikki, koska en ollut ikinä kuullutkaan suljinajasta.

Kun tarpeeksi aikaa kului, oli pakko alkaa selvittää mikä on pielessä ja miksi kuvat eivät vieläkään näytä Tuomaksen kuvilta, vaikka minullakin oli hieno järjestelmäkamera? Opin pian suljinajan, aukon ja ISO-arvon teorian, sekä sen että ammattilaiset kuvaavat RAWia sekä aina manuaalilla. Olin jopa niin ammattilainen, että oletin manuaalilla kuvaamisen koskevan myös fokusta, jonka takia kuvasin varmaan ensimmäisen vuoden tarkentaen käsin. Asiat helpottuivat huomattavasti, kun uskalsin tehdä myönnytyksen ja alkaa tarkentamaan automaatilla. 

Järjestelmäkameran saatuani käytin melkein kaiken aikani jollain tapaa kantaen kameraa mukanani ja koitin löytää mielenkiintoisia kuvauskohteita, eli siihen aikaan mitä tahansa. Elettiin myös kevättä, joten alkuillan valo tuli melko aikaisin, mikä sai kuvani näyttämään kuvani ehkä hieman paremmilta, mitä ne oikeasti olivat.

Samoihin aikoihin olin liittynyt myös Järvenpään nuorten lehden toimitukseen, jossa sain toimia kuvaajana. Kun yhdeksäs luokka loppui, olin saanut paljon positiviista palautetta ottamistani kuvista ja minulle myönnettiin valokuvausstipendi. Se ei ollut rahallisesti suuri tai laajasti arvostettu, mutta merkitsi minulle paljon ja antoi kipinän jatkaa samalla mallilla entistäkin itsevarmempana.

Syksyllä 2010 aloitin lukioni Hyrylän lukiossa. Keskiarvoni ei ollut riittänyt Järvenpään lukioon, joten aloin työskentelemään koulussa ahkerammin, jotta saisin arvosanat nostettua ja vaihdettua Järvenpäähän. Tuona aikana valokuvaus ei ollut niin suuressa roolissa, kun aika meni koulussa ja koulumatkoissa sekä muissa harrastuksissa.

Vuoden vaihteessa pääsin vaihtamaan Järvenpäähän ja tämä on varmasti yksi merkityksellisimmistä tekijöistä, miksi aloin valokuvaamaan niin paljon. Ensimmäisinä viikkoina tutustuin moniin uusiin ihmisiin, mutta valokuvauksen kannalta merkityksellisin oli varmasti Otto Jahnukainen. Otto oli myös intohimoinen valokuvaaja sekä saksofonisti lukiomme musiikkiluokalla. Hän myös tutustutti minut Teemu Heikkilään ja meistä koostui ryhmä, joka otti paljolti vastuuta koulun erilaisten diplomitöiden järjestelyistä sekä taltioinnista. Näitä oli jatkuvasti ja pääsimme tutustumaan tapahtuma-alan tekniikkapuoleen aika syventävästi.

Kuitenkin valokuvauksen kannalta tämä oli myös innostavaa aikaa: Facebook eli kulta-aikaansa ja jokainen esiintyjä jakoi ottamiamme kuvia mainiten nimemme, mikä hiveli nuoren kuvaajan itsetuntoa. Kuvata sai niin paljon kuin halusi ja illat kului editoidessa tai sitten yhteisellä porukalla omia projekteja tehden. Projektien fiksuudesta ei aina voinut mennä takuuseen, mutta tulipahan kokeiltua.

Lukiossamme oli myös meneillään Kiina-projekti, yhteistyössä suurien suomalaisten, kuten Wärstsilän kanssa. Mukana oli mukana myös Hyrylän ja Keravan lukiot. Ajatuksena oli opiskella hieman kiinan kieltä, sekä vapaavalintaista ainetta ystävälukion kiinalaisten opiskelijoiden kanssa. Kurssilla oli mukana myös Konsta Linkola, jonka voin sekuntiakaan miettimättä listata yhdeksi tärkeimmistä henkilöistä urallani. Konstasta tuli pian myös osa työryhmäämme. Kurssimme huipentui matkaan Kiinaan, jota varten olimme saaneet myös toimeksiannon dokumentoida matkaamme koulun lehteä, sekä yhteistyökumppaneita varten.

Kiinan retkemme suurinta antia on myös ikivihreäksi muodostunut macbook -kuvasarjamme, jossa minä, Konsta ja Otto poseeramme MacBookkiemme kanssa eri lookatioissa Kiinassa. Huikean kuvasarjan kuvasi Julia Saario.

Tämän reissun jälkeen tulikin jo aika päivittää hieman uudempaan kameraan ja aloimme kiinnostua myös videosta. Niistä tulen kertomaan lisää tulevaisuudessa. Toivottavasti tämä auttoi ymmärtämään taustojani sekä ehkä lievittämään aloittelevan kuvaajan kokemaa oppimisen tuskaa. Jos sulla on jokin aihe, josta tahtoisit mun kertovan niin laita viestiä ja katsotaan, mitä siitä keksisi!